JairiPalonen

Eroon eurosta !

Suomen kannalta parasta olisi oma kelluva valuutta.Yli kymmenkunta vuotta eurossa on osoittanut sen tuhoisan vaikutuksen: Vienti on tyrehtynyt. Maa velkaantuu vauhdilla. Viimeisen viiden vuoden aikana Suomi on velkaantunut yli 50 miljardia euroa. 80- ja 90-luvun devalvaatioissa saatiin kilpailukyky asetettua kohdalleen ja vienti taas veti ja markat kilisi iloisesti yritysten ja valtionkin kassaan. Inflaatio söi mukavasti asuntovelkaa( nyt sitä maksetaan kolmekymmentä vuotta) ja korotkin olivat sopivan korkealla säästäjien iloksi, nyt säästäjien ilmainen raha menee keinottelijoille. Korkeat korot estivät samalla hintatason kohoamista pilviin mitä nykyinen nollakorko on saanut aikaan. Matalan koron hyöty on valunut rakennusliikkeiden, asuntokeinottelijoiden ja tavarantoimittajien taskuun älyttömän korkean hintatason myötä mitä arjessa kukin maksamme, Kela vielä verorahoin tukee tätä keinottelua,asumistuki muodossa, myös tukiloukkuja on kymmeniä lisää,kun on syntynyt kahden kerroksen väkeä, tämä kaikki on kokonaispääomasta pois. Yhteiskuntasopimuksella tähdättiin sisäiseen devalvaatioon, sopimuksia ja etuisuuksia joita on korkeasudanteen aikana sopimuksilla saatu aikaa, valmiuksia ja vastuuta ay-liikkeellä ei ollut, nyt kun jaettavaa on vähempi, velkarahalla pidetään keinotekoista elintasoa. Kyllä markka ja Kekkosen aikana oli kaikki paremmin !

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Lauri Wirén

Kannatetaan lämpimästi! Kirpaisee kerran, mutta sitten rupeaa helpottamaan. Nyt ei helpota ikinä.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Oma markka on ainoa keino saada talous kuntoon, eurolla olemme Kreikan tiellä ja siihen ei mene enää kauan kun olemme Kreikan tilanteessa.

Myös rahanluonti pitäisi ottaa valtion haltuun kokonaan.

Lauri Wirén

Hieman kansallista itsekkyyttä ja omanarvontuntoa ei tekisi nyt pahaa. Voisimme näyttää Euroopalle suuntaa.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Kansanedustajiemme, ministeriemme ja myös virkamiestemme tulisi ymmärtää että heidät on valittu luottamusasemiinsa ja virkoihinsa hoitamaan suomalaisten asioita. Ei heidän tehtävänsä ole ylivelkaannuttaa maatamme ja saattaa sitä katastrofaaliseen tilaan, kuten Kreikassa on käynyt.

Juuri heidän tehtäviinsä kuuluisi ajaa suomen kansallista etua ja se etu vaatisi tällä hetkellä eurosta irtautumisen.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #4

Moi Markku!
Juuri eilen puhuimme Sinusta veljeni kanssa. Siitä voiteesta.
Joka tapauksessa olet aivan oikeassa. Avasin juuri viikko sitten fb:iin englanninkielisen €xit-ryhmän - jos kiinnostaa... :)

henry

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #8

Terve vaan Henry!
Täytyy käydä tuossa illemmalla katselemassa FB:ssä josko ryhmäsi löytyisi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #4

Markku, miten ymmärsit vaalilauseen"Parempaa EU:unionia ja Eurooppaa", tätäkö sillä tarkoitettiinkin ?

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #11

Aimo, kyllä hallituksen tähänastiset "saavutukset" ovat olleet ala-arvoisia, mutta eihän hallitustaipale ole kuin alkuvaiheessa ja katsotaan asiaa ensi keväänä, ollaanko saatu mitään järkevää aikaan?

Ehkä se siitä vielä paranee ja nyt jos koskaan maamme tarvitsisi vahvaa johtajaa joka ajaisi suomen etuja, välittämättä mistään muusta.

Pekka Pylkkönen

En minä nyt enää suorastaan vastusta euroeroa, ei täällä tosiaan näytä devalvaatiota muuten tapahtuvan.

Mutta onko syy Suomen tilanteeseen eurossa?

-vuoteen 2008 saakka talous kasvoi euron oloissa aivan yhtä lujaa kuin ennen euroa

-kaikkien muiden euromaiden talous kasvaa paitsi Suomen.

-valtiolainojen nollakorko muiden euromaiden luoman korkovakauden kanssa on vielä parempi vaihtoehto kuin setelikone. Käytännössä voit rahoittaa investointeja velaksi korottomasti ilman valuutan arvon heittelet

Luulisin että syy liriimme on jossain muualla. Kilpailukykyyn vaikuttaa paljon muitakin tekijöitä kuin valuutan arvo. Epävakaa valuutta luo vientiteollisuudelle myös riskejä jotka maksavat rahaa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Euroon kuulumattomat Suomen "verrokkimaat" pärjäsivät ihan yhtä lailla ennen tuota talouskriisiä. Nekin joutuivat kurimukseen talouskriisin iskettyä. Tältä pohjalta katsottuna voisi sanoa, ettei euro ole syypää itse kriisiin.

Mutta se on kova syypää siihen, ettemme pääse pois tästä kriisistä. Avauksessa todettiin, miten sisäinen devalvaatio ei maistunutkaan. Kun taloussokki iskee niin jonkun asian on joustettava. Jos se ei ole valuuttakurssi niin se olisi palkat. Ja kun nekään eivät näemmä jousta, niin sitten se jousto haetaan työttömyyden kautta.

Kreikan talous ei "kasva", koska maan raju deflaatiotaso vaikuttaa ja se tekee selvän eron nimelliselle ja reaaliselle bruttokansantuotteelle. Monessa euromaassa kasvuluvut ovat yksinkertaisesti riittämättömiä: velkataso kasvaa taloutta nopeammin. Esimerkiksi Espanjan reippaalla (sääntöjen mukaan liian suurella) alijäämällä on saatu kasvua aikaan. Suomessa velalla on saatu pidettyä laskua perin maltillisena.

Arvelen, että jos nyt laitetaan "liinat kiinni" velkaantumisen suhteen niin siitä aiheutuva talouden syöksy on tarpeellinen "silmien avaaja", jolloin me saamme eritoten huomata euron vaikutukset - eli sen, miksi emme pääse eteenpäin.

Pekka Pylkkönen

Hyvin mahdollista. Sinänsä vaikka Aasiassa nyt rymiseekin, maailmantalous on noin 4% kasvussa, ollut koko ajan vuotta 2009 lukuunottamatta. Kasvavilla markkinoilla kaikki voivat voittaa tekemällä asiat oikein.

Olisin itse ollut valmis ostovoimani tiputtamiseen myös sisäisellä devalvaatiolla. Olisin kuitenkin vaatinut että kaikkien suomalaisten pitää olla siinä mukana. Sellaista ei taida tapahtua.

Muutamat valtiot Euroopassa onnistuivat selviämään kriisistä sen verran pienellä velalla että pystyvät nyt samaan aikaan lyhentämään velkaa että kasvattamaan taloutta. Irlanti varmaan etunenässä huikealla 5% kasvullam

Pekka Pylkkönen

Ainiin ja jos nyt katsoo noita täkäläisten rakennusurakoitsijoiden taloustietoja niin ei kyllä hirveästi vaikuta siltä että niiden pussiin olisi jäänyt.. mitään. Samoin vähittäiskauppa. HOKin liikevoittoprosentti on pienempi kuin keskiverto hyväntekeväisyysjärjestön (0,7%) ja ruokakeskollakin pyöritään ihan parissa prosentissa. Ei sekään näytä olevan bisnes Suomessa.

Verotus, sääntely, lupien pitkät käsittelyajat ja väärin kohdennetut tuet selittävät ihan tutkitustikin ongelmat.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Markka toisi vallan takaisin hallitukselle, devalvointi olisi mahdollista, nyt Ay- liike esti sen kun sisäistä devalvointia ei saatu aikaan yhteiskuntasopimuksella.

Tätä jarrutusta on kestänyt jo kohta 10-vuotta. Kun 2007 tehtiin palkkaratkaisut
jotka ei vastannut Suomen talousnäkymiä, Nokia alkoi jo hiipuu, siitä huolimatta kuntalan ylisuuret palkkaratkaisut, johon myös yksityinen sektori imaisi mukaan, on johtanut Suomen kilpailukyvyn menetystä, samaan aikaan on miljoonia pakolaisia muuttanut eu-alueelle, jotka kilpailevat samasta työstä, ja siellä markkinat ovat lähellä, ilman kalliita kuljetuskustannuksia.

Devaltointi ja oma valuutta olisi ollut ainoa lääke, pysyä kilpailussa mukana.
Suomi on ja pysyy nettomaksajana, niin kauan kuin pysymme eurossa.

Toimituksen poiminnat